No joo siltä se vaikuttaa joskus, kun istuu AA ryhmissä vaikka. Luulen että monet heistä ovat jo olleet ennen alkoholisoitumistaan henkisempiä ja heidän on ollut vaikeaa sopeutua materialistiseen yhteiskuntaan ja ovat ehkä siksi alkaneet juoda. Hehän ovat voineet olla edellisessä elämässään hyvinkin pitkällä henkisesti. Toisaalta vaikeudet kuitenkin kehittävät ihmistä ja usein ns "pohjalla käynti" tapahtuipa se alkoholin käytön vuoksi tai muuten johtaa ihmisen ajattelemaan elämän syvällisimpiä totuuksia ja sen tarkoitusta.

Myös AA;n 12 askeleen seuraaminen todella auttaa ihmistä kasvamaan henkisesti, kuuluuhan siihen jopa osana korkeimman voiman hyväksyminen tukena ja kaiken ohjaajana, miten sen nyt ottaakin.

Huumeitten käyttö usein antaa kokemuksia korkeammista henkisistä olotiloista, mutta ei se kovin pitkälle vie, ellei ihminen muuten ala elää sen mukaisesti ja pysyttelemään vähän alemmilla tasoilla, että myös pystyy ymmärtämään kokemansa ja hallitsemaan henkistä olotilaansa.